Tiedote: Silva Metsänäyttelyn ja HevosWoimaa -tapahtumien järjestelyt vauhdissa

07.06.2017

Silva Metsänäyttely ja HevosWoimaa –tapahtumien järjestelyt vauhdissa

Silva Metsänäyttelyn 1.-2.9.2017 järjestelyt etenevät aikataulun mukaisesti. Pääsymaksuton tapahtuma keskittyy tänä vuonna Joensuun Laulurinteelle.

Näyttelyssä on esillä laaja kirjo näytteilleasettajia; pilkekoneista uuneihin ja suksista sahoihin. Näyttelyn teema ”Metsä kutsuu huomiseen!” kohdentuu erityisesti nuoriin, tuleviin metsänomistajiin, metsäosaajiin ja metsien käyttäjiin. Näyttelyosastoilta löytyy tietoa metsäalan opintopoluista ja tulevaisuuden työmahdollisuuksista.

Silvassa nähdään myös pyörillä kulkeva tiedekeskusnäyttely Bioaika-rekka. Bioaika-tapahtumakiertue on metsäsektorin yhteinen lahja 100-vuotiaalle Suomelle ja Suomen nuorille. Se on visio ja kutsu jokaiselle tulla rakentamaan yhteistä tulevaisuutta.

Syksyinen ajankohta mahdollistaa koululaisten vierailut näyttelyyn, Silvaan on tulossa useita satoja koululaisia Pohjois-Karjalan kouluista. 

Metsänomistajille on tarjolla näyttävä kattaus palveluntarjoajista. Silvassa ovat mukana alueen kaikki merkittävät metsäteollisuusyritykset, metsäntutkimus, metsäalan neuvontaorganisaatiot sekä metsäpalveluyrittäjät. Metsänomistajia palvelee myös Tietoisku-teltta, jossa metsäalan organisaatiot pitävät lyhyitä tietoiskuja ajankohtaisista metsäaiheista.

Kotitaloudet saavat näyttelystä vinkkejä energiankäyttöön, vaihtoehtoisiin energiamuotoihin ja laitetietoa.

Sieninäyttely, villiyritit, Green Care hoivapalvelut ja muut vinkit metsän monipuolisiin mahdollisuuksiin löytyvät Silvasta. Metsä on pitkäaikainen ja maksuton huvipuisto koko perheelle; maku, tuoksu, näkö ja kuuloaistit antavat elämyksiä jotka muistetaan pitkään.

Perinteinen Sadonkorjuutapahtuma on tänä vuonna osana Silvaa. Alueella on mukana Karjalaisia Taitajia, Joensuun kylien väkeä, ruispuuroa, vihanneksia, käsitöitä ja muita aitoja lähituotteita. Erikoisuutena Pohjois-Karjalassa kasvatettua hittituotetta inkivääriä ja vesimeloneita. 

Ohjelmaa on niin Laulurinteen ohjelmalavalla kuin näyttelykentällä useissa kohteissa.

Perjantaina Avajaisjuhlassa puhujina ovat mukana Metsähallituksen pääjohtaja Pentti Hyttinen ja  Suomen metsäkeskuksen johtaja Ari Eini. Samana päivänä Paneeli ”Huomisen metsä-Metsänhoidon monet mahdollisuudet” kutsuu panelisteja saman pöydän ääreen. Lauantaina pääpuhujaksi saapuu kunta-ja uudistusministeri Anu Vehviläinen. 

Pielisen-Karjalan tukkilaisperinneyhdistys tuo tukkilaistaidot Silvaan. Tukkilaisten elämä, närelenkit, taitokisat ja tänä vuonna myös tukkilaiskoulu tarjoavat katsottavaa pidemmäksikin aikaa. Kuka uskaltautuu tukin päälle?

Lammaspaimennusnäytökset esittelevät koiran ja emännän saumatonta yhteistyötä näytöksissä. Paikalliset yritykset palvelevat niin ravintola- kuin kahvilapisteissä näyttelyvieraita.

HevosWoimaa Raviradalla

HevosWoimaa tapahtuma juhlii 110-vuotiasta suomenhevosta ja Pohjois-Karjalan Hevosjalostusliittoa. Perjantaina 1.9 tapahtuma sisältää juhlakulkueen ja esittelee hevosalaa laajasti: mm. näytöksiä, rotuesittelyjä, poniagilityä ja keppihevostelua.
Lauantaina 2.9 varikolla on Hippoksen tamma- ja varsanäyttely sekä lisäksi alueella on rotuesittelyjä, poniagilityä ja keppihevostelua. Tapahtuma tehdään yhteistyössä paikallisten hevosseurojen ja alan yritysten kanssa.

Lisätietoja:

Silva Metsänäyttely:

Anu Pesonen, näyttelyn johtaja, puh 040 301 2436

Leila Laukkanen, näyttelypäällikkö, puh 0500 245 513

HevosWoimaa:

Anne Taimela, toiminnanjohtaja, puh 050 441 7524                       

Copyright / SilvaFair 2017    Verkkosivusto / atFlow Oy